Tiedon haku.

Laki kirjoista ja Lääkettieteen kirjoista ja vaikka kaikista kirjoista mitä on sähköisessä muodossa tai niitä voi lukea

automaattisesti sähköiseen muotoon. Olen nähnyt Texas Instrumentsin elektronisen silmän mikä teki näin.

Näihin tietoihin joko kaikkiin tai aihealueittain voi tehdä. Lause haku ohjelman, missä tehdään hakukenttään lause

ja sitten haku. Saaduista tuloksista jos niitä on paljon, niin näistä hakutuloksista voi tehdä tarkennetun haun uudella

lauseella tai sanalla. Jos vieläkin on liikaa tietoa niin tehdään taas tarkempihaku kunnes vastaus on saatu.

Mitä niitä kirjoja lukee ihmisen muistiin ei niitä kuitenkaan voi muistaa kaikkea tarkkaan.

Ja ihmisen aivot ovat ajattelemista varten. Tänä päivänä eletään pelkän muistin varassa ja se ei onnistu.

Ainoa mitä Tehdään puku päällä on syödään ja käydään vessassa ja siitä saadaan vieläpä palkkaa.

TIETOKONE MUISTAA VAIKKA KAIKISTA MAAPALLON KIRJOISTA JOKA MERKIN

EIKÄ EREHDY KOSKAAN JÄTETÄÄN MUISTAMINEN TIETOKONEELLE JA ALKAKAA

AJATTELEMAAN, ETTÄ OSAATTA KYSYÄ TIETOKONEELTA.

NÄIN KÄY KUITENKIN TULEVAISUUDESSA.

Tänä Päivänä Ei Tarvita Kouluja Kuin Lukutaidon Ja Laskutaidon Opettelemiseen.

Loppuun On Tieto Saatavilla Tarvitaan Vain Kiinnostusta Johonkin.

Ja Kaksi Kieltä Äidinkieli Ja Englanti Loppu On Satua.